Mobile health

Projektikuva

MobileHealth-projektissa testattiin positiivisen palautteen voimaa. Myönteisellä palautteella tuettiin liikunnan lisäämistä pitkällä aikavälillä. Lisäksi havaittiin, että ihmiset tarvitsevat nykyistä henkilökohtaisempaa motivointia ja palautetta itsehoitonsa tukemisessa.

Kesällä 2008 alkaneessa MobileHealth -projektissa tehtiin käyttäjätutkimus, johon osallistui sata henkilöä Helsingin Herttoniemen alueelta. Vuoden kestäneessä tutkimuksessa selvitettiin, miten jatkuva kannustaminen motivoi ihmisiä liikkumaan. Testaajien matkapuhelimiin asennettiin liikeanturit, jotka tallensivat tietoa fyysisestä aktiivisuudesta. Tiedot välittyivät automaattisesti palveluun, joka antoi testaajille palautetta ja kannusti heitä liikkumaan lisää.

Testaamista luonnollisessa käyttöympäristössä

Yhdessä Elisan, Taideteollisen korkeakoulun ja MIT:n kanssa toteutetussa projektissa testattiin MIT:n House_n-innovointimallia. Se tarkoittaa kehitteillä olevan, tekniikkaan perustuvan palvelun pilotointia ja testaamista yhdessä käyttäjien kanssa luonnollisessa käyttöympäristössä.

Elisa halusi tuoda MobileHealth -projektin Terveellinen kaupunginosa -ohjelman piiriin varmistaakseen projektin tulosten mahdollisimman suuren vaikuttavuuden. Siksi mukaan otettiin tutkimuksen osallistujien rekrytointivaiheessa myös paikallinen terveysasema ja kirjasto.

Hyötyä sairauksien ennaltaehkäisyssä

Projektin tulokset olivat lupaavia. Myönteinen palaute tuki liikunnan lisäämistä pitkällä aikavälillä. Toisena tutkimustuloksena tunnistettiin erilaisten ihmisten toisistaan poikkeavat motivoinitkeinot liikunnan lisäämiseksi. On tärkeä ymmärtää, että ihmisten erilaisuudesta johtuen myös motivoituminen ja kannustaminen vaihtelevat henkilöiden välillä. Tätä havaintoa voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä terveyden edsitämisestä.  Projektista saatuja tuloksia ja johtopäätöksiä käytetään Terveellinen kaupunginosa -ohjelman tavoitteiden edistämiseksi. Niihin kuuluvat Herttoniemen alueen asukkaiden hyvinvoinnin lisääminen ja sairauksien ennaltaehkäiseminen kannustamalla heitä liikkumaan enemmän. MobileHealthissa olivat Terveellinen kaupunginosa -ohjelman ja Elisa Oyj:n lisäksi mukana MIT (Massachusetts Institute of Technology)/House_n, Taideteollisen korkeakoulun Future Home -instituutti sekä käyttäjätutkimuksen rekrytointivaiheessa Herttoniemen terveysasema ja kirjasto.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Jouko Ranta
Helsingin terveyskeskus, puh. 050 3717830
jouko.ranta@hel.fi