Jalkautuvat terveyspalvelut kiinnostavat

TKO:n jalkautuvia palveluja kehittävät projektit ovat herättäneet laajaa kiinnostusta mediassa. Päivävuoro baarissa -projekti on ollut esillä useissa lehdissä, radiossa ja televisiossa. Ravintoloissa tapahtumissa asioineet ovat käyttäneet verenpaineen ja verensokerin mittauksia ja neuvontapalveluja aktiivisesti. Ravintoloitsijat ovat kokeneet kokeilun hyödyllisenä.  Myös valmisteilla oleva liikkuva suunhoitoyksikkö Liisu kiinnostaa jo etukäteen. Liisun tällä hetkellä arveltu aloitusaika on ensi vuoden alussa. Itäkeskuksen Hansasillalla sijaitseva Terveyspysäkki on myös saanut hyvää palautetta toiminnastaan. Kävijät ovat arvioineet saaneensa käynneistä merkittävää hyötyä.

 

Näissä projekteissa kokeillaan uudenlaisia palvelumalleja viemällä palvelut kohdennetusti palvelujen käyttäjien luokse. Näin toimimalla lisätään palvelujen saatavuutta ja vastataan helsinkiläisten tarpeisiin entistä paremmin. Päivävuoro baarissa -projekti on myös tarjonnut Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoille uudenlaisen oppimisympäristön. Opiskelijat ovat antaneet kokeilusta myönteistä palautetta.